E T U S I V U 
S Ä Ä N N Ö T 
L A Y O U T I T 
M U U T A 
Y H T E Y S

GARDEAN LAYOUTS
Ave, virtuaalimöhkäle! Olet saapunut Gardean Layoutsiin, kahden tytön voimin ylläpidettävään vapaastikopiointisivuun. Näitähän löytyy, mutta ehkäpä juuri Gardeanissa on jotakin erikoista..? Ainakin toivomme niin. >8)
Kuten nimikin jo sanoo, materiaalimme on sataprosenttisesti ulkoasupainotteista. Muuta kopioitavaa ei siis ainakaan toistaiseksi löydy.
Mistä idea Gardeaniin sitten tuli? No, olemme molemmat harrastaneet layoutien tekemistä jo jonkin aikaa. Sitten harrastukseen tuli pieni tauko, mutta lähiaikoina on "veri vetänyt leiskantekoon >8D", eli totesimme että hei, nyt huvittaisi taas alkaa tehdä kunnolla leiskoja. Ja miksikäs niitä leiskoja tekisi, jos kukaan ei arvostelisi, tulisi katsomaan tai kopioisi niitä omalle sivulleen? Niin siis päätimme, että layoutit pitää laittaa layoutsivustolle vapaastikopioitaviksi. Ja kerrankin jopa nimi syntyi kuin itsestään: muutaman vaihtoehdon jälkeen keksitty Gardan Layouts tuntui heti omalta. Niin siis joulukuussa 2008, tarkalleen ottaen aatonaatonaattona teimme Gardean Layoutsin.
Ja miksi leiskojen tekeminen on sitten kivaa? Koska me molemmat puramme luovuutta, ylimääräistä energiaa, iloisuutta tai muits tunteita leiskohin. Ulkoasua tehdessä voi keskittyä siihen ja keskittää kaiken tarmonsa siihen, tai sitten saada yhtäkkiä inspiraation ja suihkaista leiskan kasaan viidessä minuutissa. Juuri siksi se on niin ihanaa - se on rentouttavaa, ja vaikka joskus palaa proppu ja tekee mieli heivata näyttöpääte ikkunasta ulos suoraan kaivoon, on sekin loppujen lopuksi juuri sitä - rentouttavaa. 8)
Vielä kerran tervetuloa, siirtykäähän tästä kohti sääntöjä ja eteenpäin kohti leiskoja. 8)
♥ Matto ja Stiif


AFFIMÖYKYT

♥ sivu
♥ sivu
♥ sivu
♥ sivu
♥ sivu